Verkonsuunnittelua ja valojuhlia – Ingan 47 vuoden taival Suur-Savon Sähköllä
Kunnioitettavat 47 vuotta Suur-Savon Sähköllä työskennellyt Inga Loponen palasi töihin leppoisilta eläkepäiviltä käymään läpi konsernin 75-vuotiselta taipaleelta kerääntynyttä kuvakokoelmaa tekeillä olevaa historiateosta varten. Ingan kertoessa kuvien historiaa saamme samalla kuulla hänen tarinansa.
Inga Loponen järjestelee valokuvia Suur-Savon Sähkön historiateosta varten toimitalon toisen kerroksen kirjastoksi ristityssä huoneessa. Kuvissa olevien henkilöiden merkitseminen tarralapulle käy helposti, sillä lähes jokainen henkilöistä on hänelle tuttu. Ennen eläkkeelle siirtymistään Inga ehti työskennellä yhtiössä verkostosuunnittelussa ja liittymämyynnissä huikeat 47 vuotta.
Mikä ihmeen Suur-Savon Sähkö?
”Se oli vuosi 1965, kun nuorena tyttönä, puolivuotiaan lapsen äitinä, tulin Suur-Savon Sähkölle töihin teknisen puolen konttoristiksi. En ollut ennen työnhakua koko puulaakista kuullutkaan. Sain puhelun lähikauppaan, jossa siihen aikaan työskentelin. Minulta kysyttiin, kiinnostaisiko minua teknisen puolen toimistoapulaisen paikka. Vastasin, että totta kai kiinnostaa, ja sillä tiellä ollaan. Työskentelin rakennesuunnittelussa apulaisena ja johtorakenteet ja tekniikka tulivat tutuksi heti alussa. Silloin oli hyvä, jos osasi kartanpiirtämistä ja konekirjoitusta.”
Sähkölinjat suunniteltiin suoraan paperikarttoihin lyijykynällä ja viivoittimella. Lyhin reitti piirrettiin karttaan suoraan muuntajalta kylään ja linja rakennettiin sen mukaan. Vaikka rakennustavarasta ei enää 60-luvulla ollut niin kovaa puutetta, kuin heti sodan jälkeen, tarkkoja oltiin silti. Pienetkin johdonpätkät käytettiin eikä mitään tuhlattu tai heitetty hukkaan. Konttorissakin, kun lyijykynänpätkä eivät enää yltäneet teroituskoneeseen, niihin laitettiin holkit jatkoksi. ”Mustekynät olivat hallintojohtajan takana ja sellaisen saivat käyttöönsä vain he, joilla oli yrityksen nimenkirjoitusoikeus”, nauraa Loponen.
Osaaminen karttuu
Myöhemmin Ingan tehtävät vaihtuivat teknisen puolen konttoritöistä suunnittelutehtäviin ja liittymämyyntiin. Suunnittelutöihin siirtymään kehotti silloinen esimies, rakennusjohtaja Antti Kaukinen. Aluksi Inga ei ollut niinkään varma taitojensa riittävyydestä, mutta Antti oli. ”Jos hää uskoo siun pystyvän, niin kyllä sie pystyt”, Antti totesi.
”Olin ensimmäinen nainen suunnittelutöissä. Miehiä olivat aikaisemmin kaikki olleet. Verkostosuunnittelija teki esisuunnitelman, jossa mitoitettiin mm. johdin poikkipinnat, sitten maastosuunnittelija teki oman osuutensa ja neuvotteli maanomistajien kanssa johtoreitin maastoon. Sen jälkeen työ tuli minulle, laadin ns. työkartan, jossa määriteltiin ja mitoitettiin rakenteet, laskin ennakkotyömäärän ja materiaalit. 80-luvulla tietokoneet tulivat avuksi rutiinitöihin ja koko ajan muutenkin opiskeltiin jotain uutta. Kävin työteknikko-koulutuksenkin työn ohessa”, muistelee Inga.
”Suunnittelusta siirryin sitten liittymämyyntiin, ensimmäisenä naisena silloinkin. Liittymämyynnissä olin paljon tekemisissä asiakkaiden kanssa ja siitä nautin paljon. Kesämökkejä sähköistettiin vauhdilla ja pääsin tekemään rakastamaani asiakaspalvelutyötä. Asiakas oli viimekädessä palkanmaksaja. Välillä vähän väännettiin kättä joistain asioista niin asiakkaiden kuin työkavereiden kanssa, mutta riidelty ei koskaan. Vain asiat riitelivät”, Inga toteaa.
”Meillä oli loistava porukkahenki ja tasaveroinen, kannustava työyhteisö. Leikkiä laskettiin ja joskus kiusoiteltiin, mutta aina hyvällä tahdolla ja maulla. Urheilutapahtumia järjestimme paljon, esimerkiksi pilkkikisoja. Pilkkiminen on minulle lajina ollut aina sydäntä lähellä, ja seudun pilkkikisoja kiertäneenä tunsin ennestään melkoisen määrän seudun rannoista, mistä oli hyötyä mökkien sähköistyksessä.”
Tuhannen tuhatta valokuvaa
Ingalle on jäänyt mukavia muistoja omalta työtaipaleeltaan. Hänestä ei tuntunut siksi ollenkaan vastenmieliseltä palata vanhalle työpaikalleen, tällä kertaa täysin uuden tehtävän pariin. Inga aloitti työskentelynsä vapun tietämillä, ja sarkaa riittää vielä. Tähän mennessä hän on ehtinyt käydä läpi parinkymmenen valokuva-albumin sisällön, kaivellen muististaan henkilöiden nimiä ja vuosilukuja. Parhaillaan vuorossa on irtokuvien lajittelu, joita niitäkin riittää puolen tusinaa laatikollista.
Inga muistaa myös kertoja, jolloin työ on aiemminkin palannut kummittelemaan eläkepäivinä:
”Ei tästä ole kuin pari vuotta, kun joku vanhoista asiakkaistani soitti minulle sähkölinjalle kaatumassa olleesta puusta pihallaan. Totesin olevani jo eläkkeellä, mutta laittavani asiaa eteenpäin. Mielellänihän minä autan.”
